Voitelukeskus
Voitelukeskus on alansa kehityksen kärkeä edustava suomalainen maahantuonti- ja tukkuliike joka on perustettu vuonna 1978. Palvelemme kokonaisvaltaisesti ja joustavasti teollisuutta, koneurakoitsijoita ja liikenteenharjoittajia. Asiakkaitamme ovat myös valtion ja kuntien laitokset.
Nämä oman alansa ammattilaiset luottavat Voitelukeskuksen ammattitaitoon niin voitelu- ja suodatustekniikassa kuin huolto-, osa-, tarvike- ja pesuaineasioissakin.
Huippuosaamisella Voitelukeskus Vastaa Vaativiinkin haasteisiin jotka liittyvät liikkuvan kaluston, koneiden ja laitteiden huoltoon sekä teollisuuden kunnossapitoon.
Voitelukeskus on aktiivisesti mukana kansainvälisillä markkinoilla, sillä olemme päivittäin yhteydessä ulkomaille ja etsimme uusia edustuksia eri puolilta maailmaa. Tuotekehitys ja palvelun parantaminen ovat siis meillä aina työn alla. Tuotteita valittaessa Voitelukeskus panostaa huippulaatuun ja toimitusvarmuuteen.
Suurin osa tuotteistamme on sertifioituja. Pitämällä kiinni näistä vaatimuksista olemmekin alan kovassa kilpailussa onnistuneet kasvattamaan markkinaosuuttamme jatkuvasti. Esimerkiksi suodatin valikoimamme on Suomen laajin. Henkilökunnaltamme edellytämme ajantasolla olevaa ammattitaitoa.
Ympäristönsuojelu liittyy kiinteästi Voitelukeskuksen toimintaan. Suomen ympäristöministeriö on myöntänyt meille keräysluvan kirkkaille ja biologisesti hajoaville uusiokäyttöön tarkoitetuille voiteluaineille.
Voitelukeskus tarjoaa asiakkailleen kattavan tuotevalikoiman, varmat ja nopeat toimitukset sekä sujuvan, pätevän palvelun. Meiltä saatte tietoa ja opastusta alan kiperimmissäkin ongelmissa. Yli kolmenkymmenen vuoden kokemus ja tämän päivän tietotaito yhdistyvät Voitelukeskuksen tuotteissa ja palvelussa, joihin asiakkaamme voivat luottaa kaikissa tilanteissa.
Viimeksi päivitetty (05.11.2010 11:43)
Media
Viimeksi päivitetty (10.11.2010 12:18) |
Voitelukeskus Tonttila Oy Ltd
Turkkirata 10, 33960 Pirkkala
PL 25, 33961 PIRKKALA
Noutomyymälä
avoinna arkisin: 8.00 - 17.00
Puh. vaihde 03-358 760
Fax. 03-368 4311
voitelukeskus@voitelukeskus.com
www.voitelukeskus.com

